Lietsu Palvelut Oy | Bittiguru

PALVELUASENNE JA KOKONAISVALTAISUUS RATKAISIJANA

Keskittämällä it-palvelut meille yrityksesi voi keskittyä rauhassa olennaiseen.

LIETSU PALVELUT OY

Vieraanvaraisuus, paikallisuus, omaleimaisuus ja vastuullisuus näkyvät Lietsun arvoissa vahvasti ja ehkä juuri tästä syystä Bittiguru valikoitui IT-kumppaniksi jo Lietsun taipaleen alussa. Bittiguru oli suunnittelemassa hotellin IT-ratkaisuja alkutaipaleelta asti ja toteutti Lietsulle verkkoympäristön, IT-laitehankinnat, tiedostonjakopalvelut, O365-palvelut ja huoneistojen sekä yleisten tilojen TV-ratkaisut. Kaikki palvelut on katsottu yhdessä tarkkaan siten, että ne palvelevat asiakkaan liiketoimintaa juuri oikealla tavalla.

”Bittiguru valikoitui meille palveluntarjoajaksi palveluasenteen ja kokonaisvaltaisen paketin myötä. Heillä oli myös selkeä näkemys siitä, mitä meidän kaltaisemme toimija tarvitsee IT-palveluiden puolelta ja pystyimme luottamaan siihen, että heidän kanssaan homma toimii. Tämä luottamus on myös lunastettu ja olemme voineet keskittyä täysillä oman työmme tekemiseen. ”

Lietsu Palvelut Oy Maria Saastamoinen